Luin joskus vuosia sitten Palviaisen romaanin Reino, ja se oli rakkautta ensilukaisulla. Musta, rutikuiva huumori ja hulvattomat henkilöhahmot vetoavat aina mun tunteisiin, ja Reinossa niitä piisasi.

Kirja kertoo viikonlopusta, jolloin isä hautaa isäänsä ja poika isoisää. Viikonlopun aikana suvun vaietut asiat pikkuhiljaa pääsevät päivänvaloon. Molemmat miehet vievät tarinaa vuoronperään eteenpäin. Välillä itkettää, enimmäkseen naurattaa.

Vaikka tarina on enimmäkseen surullinen, siinä on juuri oikeanlaista tragikoomisuutta. Teksti on jotenkin lempeän armahtavaa rankalle tarinalle ja siksi kirjasta jääkin haikean hyväntuulinen olo.

Mielestä Palviainen on yksi parhaista kotimaisen proosan kirjoittajista. Elettömästi ja vähillä sanoilla voi kertoa kaiken olennaisen niin, että se pinnan alle jääväkin tulee silti ymmärrettyä. Ja Palviasen tilannekomiikan taju! Ihan omaa luokkaansa.