Luin joskus vuosia sitten Palviaisen romaanin Reino, ja se oli rakkautta ensilukaisulla. Musta, rutikuiva huumori ja hulvattomat henkilöhahmot vetoavat aina mun tunteisiin, ja Reinossa niitä piisasi.

Kirja kertoo viikonlopusta, jolloin isä hautaa isäänsä ja poika isoisää. Viikonlopun aikana suvun vaietut asiat pikkuhiljaa pääsevät päivänvaloon. Molemmat miehet vievät tarinaa vuoronperään eteenpäin. Välillä itkettää, enimmäkseen naurattaa.

Vaikka tarina on enimmäkseen surullinen, siinä on juuri oikeanlaista tragikoomisuutta. Teksti on jotenkin lempeän armahtavaa rankalle tarinalle ja siksi kirjasta jääkin haikean hyväntuulinen olo.

Mielestä Palviainen on yksi parhaista kotimaisen proosan kirjoittajista. Elettömästi ja vähillä sanoilla voi kertoa kaiken olennaisen niin, että se pinnan alle jääväkin tulee silti ymmärrettyä. Ja Palviasen tilannekomiikan taju! Ihan omaa luokkaansa.

Takakannesta: "Päiväkodin lapset pääsevät lähimetsään poimimaan valkovuokkoja. Iltapäivällä on juhla, johon kaikki äidit ja isät on kutsuttu. Lastenhoitaja kääntää katseensa hetkeksi - ja rattaissa nukkunut nelivuotias Angelica on poissa. Etsinnät eivät tunnu tuottavan tulosta, sillä kaappaaja on päättänyt, että Angelica ansaitsee nykyistä paremman elämän."

Näistä lähtökohdista on hyvä aloittaa :) Tarina on mielenkiintoinen ja henkilötkin helposti lähestyttäviä. Kirja etenee kolmen kertojan silmin; kadonneen Angelican, päiväkodin hoitaja Magdan ja vahingossa sieppaajan mukaan joutuvan Danielin.  Kännitys tiivistyy loppuun asti, eikä viimeisillä sivuillakaan voi olla vielä ihan varma miten kaikki päättyy.

Perusdekkari, ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Tällä viikolla sain ihanan paketin! Ravelryn värivaihdon saaliina sain jo ennemmin kauniit hanskat ja huivin, eikä "pääpaketti" jäänyt kyllä yhtään huonommaksi! (Sen saamiseen liittyi kyllä mutka jos toinenkin, niistä saisi varmaan kirjan kirjoitettua..)

Oma kamerani sanoi yhteistyösopimuksen irti ja jouduin kuvamaan paketin sisällön Keetun vanhalla kameralla. En tiedä mikä tökki: valo? kuvaaja? kamera? elämä? mutta en saanut värejä toistumaan, en sitten millään. Ja se harmittaa! Paketin lähettäjä kun oli onnistunut tavoittamaan lempisävyni ihan nappiin. ..oliskohan syynä ollut ilmiselvä rakkaus samoihin väreihin?

Ja tässä sitten sisältöä: ihananainen dumlepussi ja suklaateetä. On hyvää!!! Itsetehty huovutettu huivi ja samaa sävyä veska. Harmittaa tosissaan, että kuvassa värit vääristyvät niin pahasti. Turkoosi kun on sitä sävyä eikä toinenkaan väri ole pinkki, vaan juuri se magenta jonka perään aina huikin. Laukku on erinomaisen toimiva, testattu siis jo käytössä :)

Salainen parini oli myös tehnyt tosi kauniin korusetin, korvikset ja kaulakorun. Kamera kiukutteli mulle niin, että lähikuvat korusta eivät onnistuneet. Uskokaa siis sanaani, hienot on! Korujen vieressä on superohuesta langasta virkattu enkeli-kirjanmerkki, sekin aivan ihana.

Ja sitte. Ajatuksella että voisin opetella jotain uutta, paketista löytyi kaksi pussia pieniä helmiä. Toinen pussi oli turkoosi ja toinen kaunis vedenvärinen. Johon mulla sattuu vielä olemaan juuri sopivaa lankaa käteisvarastossa... Jee! Niin ja tietenkin mukana oli minipieni 0.6 virkkuukoukku helmihommia varten. Kiitos! Tulen varmasti kokeilemaan tätä.

Ja viimeisenä sitten lanka. En tiennyt olisinko itkenyt vai nauranut kun näin sen. Se oli nimittäin rakastamaani petroolia, SWTC Xie, 100% bambua. Ohutta, 100g/920yds. Parasta tässä on se, että olen varmaan sataviiskytä kertaa katsonut tätä yhden nettikaupan sivuilta.. Ja aina nimenomaan tämä väri on ollut loppuunmyyty. Viimeksi vilkuilin niitä sivuja juhannusta ennen ja taas oli alahuuli rullalla kun ei sitä saanut. No eipä saanut ei, kun se oli jo tänne tulossa :)

Isot kiitokse ihanasta paketista! Lähettäjästä ei ole vieläkään tietoa :) Mutta tiedän, että olen lukenut tietojasi osallistujista, koska on ihan selvä muistikuva siitä, että jollain oikealla suunnalla asuvalla oli kovasti samat lempivärit.. Jään siis tutkimaan asiaa. Mutta vielä kerran: KIITOS!!!

Ihana kirja!

Näyttelijä Eppu Salmisen kirja on silminnäkijän todistus siitä, mitä Teatterikorkeakoulussa tapahtui hulluina vuosina 80-luvulla. Se on myös aikamatka sen ajan nuoruuteen ja hellyttävä tarina lahtelaispojasta jolla oli kova palo näyttelemään.

Ihan uskomatonta tekstiä! Kun on sana hallussa, pystyy helposti naurattamaan, itkettämään ja kauhistuttamaan lukijaa. Ja varsinkin naurattamaan.. Luin tätä kirjaa välillä sellaisissa paikoissa, etten kehdannut päästää kovaäänistä kikatusta. En tiedä oliko yhtään vähemmän huomiota herättävää sitten hytkyä naama punaisena itsekseen veden valuessa silmistä.. :p

Kirja vilisee tuttuja nimiä ja se tekee tästä vielä herkullisemman luettavan. Suosittelen siis takautuvasti hihittäen kaikille. Tämän jälkeen suomalaisia sarjoja ja elokuvia katsoo taas vähän uusin silmin.

Yhdeksän Takamäki (-murharyhmä) kirja,

Oon varmaan jo monesti mainostanut, että meidän perheessä vuoden tapauksia on Sipilän, Koskisen ja Remeksen uusien kirjojen ilmestymiset? Tämän vuoden juhannuslukeminen olikin sitten itseoikeutetusti uusin Sipilä, Prikaatin kosto.

Aiemmista kirjoista tuttu Pääkalloprikaatin pomo Tapani Larsson vapautuu vankilasta ja heti alkaa tapahtua. Mielessä on murharyhmän Suhonen, mies jonka takia Larsson viimeksi jäi kiinni, ja prikaatin maineen kiillottaminen.  Kun vielä mukaan joutuu Suhosen vanha kaveri Salmela, joka yrittää päästä eläkkeelle rosvon hommista, on koossa kaikki ainekset vauhtiin ja vaarallisiin tilanteisiin.

Tää oli hyvä. Erittäin hyvä. Aivan s-tanan hyvä. Mies aloitti tän juhannusaattona ja luki yhtä mittaa yöhön asti, niin kauan että takakansi tuli vastaan. Itse olisin lukenut varmaan kans yhtä soittoa läpi asti jos perhe ja työt olis antaneet vapaa-aikaa :)

Onneksi nää kirjat on kaikki ittellä.

Tässä on mielenkiintoinen kirja!

Kirja seuraa rinnakkain kahta tarinaa (oho, näitähän näköjään piisaa...)

Ensimmäisessä ollaan 1940-luvun alun Hongkongissa. Kaupunkiin ilmestyy englantilainen maailmanmatkaaja Will, jonka paikallinen seurapiirikuningatar Trudy kaappaa heti seuralaisekseen. Elämä on jännittävää ja juhlien täyttämää, kunnes sota syttyy ja japanilaiset miehittävät kaupungin.

Toinen tarina tapahtuu kymmenen vuotta myöhemmin. Paikka on sama, ja ihmisetkin uusia. Englantilainen pariskunta tulee miehen työn perässä Hongkongiin. Nuori vaimo Claire haluaa jotain tekemistä, ja rupeaa antamaan pianotunteja vauraan kiinalaisen Chenin perheen tyttärelle. Claire tapaa perheen autonkuljettajan, ja tuntee kummaa vetoa tätä salaperäistä miestä kohtaan.

Kun 50-luvun tarina etenee, sieltä alkaa tunnistella toisen tarinan hahmoja. Kun molemmat tarinat ovat vauhdissa, ei tiedä kumpaako mielummin seuraisi. Kummatkin etenevät sellaisella vauhdilla, että loppuratkaisu alkaa hirvittää.

Hyvä kirja, todella koukuttava. Tykkäsin kovasti.

Takakannesta: "Kymmenen päivää sodan päättymisen jälkeen sisareni Laura ajoi alas sillalta. Näin aloittaa kertomuksensa yli kahdeksankymmentävuotias Iris Chase Griffen, joka tuntee eläneensä koko elämänsä sisarensa varjossa, vaikka Lauran kuolemasta on jo yli puoli vuosisataa."

Sokea surmaaja on mielenkiintoinen kirja. Aluksi en meinannut päästä vauhtiin, kun vuorotellen tuli vanhojen lehtileikkeitten tekstejä, itse tarinaa nykypäivässä ja sokea surmaaja-nimisen kirjoittajan tekstejä. Kaikki olivat mielenkiintoisia, mutta tuntui, ettei mikään pääse vauhtiin kunnolla. No, sitten kun pääsi, ei lukemistakaan mielellään enää keskeyttänyt.

Margaret Atwoodilla on taito kirjoittaa kaunista ja mielenkiintoista tekstiä. Välillä piti pysähtyä lukemaan jotain lausetta uudestaan ja uudestaan kun siinä oli saavutettu jotain taianomaista.

Sokea surmaaja ei ole kevyt kirja missään muodossa - sivuja on yli seitsemänsataa ja teksti vaatii keskittymistä. Se on kuitenkin ehdottomasti lukemisen arvoinen. Hienoa ajankuvaa ja tarinakin viihdyttää. Tai pitäisi varmaan sanoa: Kaikki kirjan tarinat.

Leila Korhosella on yhden naisen yritys. Hän tarjoaa asiakkailleen hoitoa, joka sulattaa kovankin miehen. Kanta-asiakkaisiin kuuluva mies vaatii vielä jotain kaupanpäälle ja erehtyy, kaikkea ei rahalla saa.

Rikoskomisario Antero Mokka on nähnyt työssään paljon. Nyt hän saa kuulusteltavakseen Leilan, joka vaikenee kaikesta tapahtuneesta. Kuulustelujen edetessä heidän välilleen syntyy kuitenkin yhteys, jota ei laissa tunneta.

Tässä ainekset Hotakaisen kirjaan. Teksti on nautittavaa niin kuin aina. Huumori on pikimustaa ja rutikuivaa, ja siksi se naurattikin aivan järjettömästi. Nauratti, vaikka tarina välillä olisi itkettänytkin..

Jos tykkää Hotakaisesta, tykkää tästäkin.

Olen rakastunut. Tiesin jo ennen tätä kirjaa, että mun ja Markin kemiat kohtaa jollain kummallisella tasolla. Vaan että joku pukee niin hienosti (omanikin) ajatukset sanoiksi - siinä sitä on ainesta elämän mieheksi. Ei siinä kuulkaa toisen homous haittaa yhtään :)

Ihana kirja täynnä riemastuttavia tarinoita Mark Levengoodin elämästä. Niissä näkyy oma pienuus, sydämen suuruus, hullut sukulaiset (no tästä ei oo hirveesti kokemuksia itsellä kun kaikki sukulaiseni itseni mukaanlukien ollaan TOSI NORMAALEJA). Kadehdin Markin äidin kekseliäisyyttä hänen ehdottaessaan lapsilleen piiloleikkiä. Kun lapset ovat hiiren hiljaa piiloissaan ympäri taloa, äiti istuu rauhassa sohvalla lukemassa dekkaria todeten myöhemmin lapsilleen, että yritin kyllä etsiä mutta olitte liian hyvissä piiloissa..

Yksi parhaista jutuista liittyy omaan elämääni, ainakin vähän. Olen itse ollut aina palveluammatissa, ja väitän jopa olevani ihan hyvä lajissani. Ammatteini takia olen kärkäs vaatimaan hyvää palvelua, mutta ymmärrän myös, että saadakseen hyvää palvelua asiakkaaltakin vaaditaan käytöstapoja. Jos on kassalla naama norsun veellä, on ihan turha kuvitella, että se kassantäti venyy parhaimpaansa. Ja eikös se ole kumma, että yleensä aina ne samat tyypit valittavat saaneensa JOKA PAIKASSA huonoa palvelua?? Itsessä ei toki koskaan ole vikaa... No tällä pitkällä riippusillalla päästään Markin kertomukseen, jossa hän paljastaa keräävänsä sydämeensä ihmisiä, jotaka ovat ammatissaan täysin epäkelpoja. Ei riitä, että he ovat lahjattomia, niistähän ei ole pulaa. Ei, pitää olla lahjaton tavalla, joka edistää aktiivisesti sitä, että maailmasta tulee kummallinen paikka. Tässä esimerkki:

"Ystävättäreni meni Östermelmilla erääseen putiikkiin. Kaikki oli niin kaunista ja kallista, että hän aivan voihki. ja lopulta pyysi, että saisi katsoa jotain oikein halpaa. "Nojaa", vastasi myyjätär, "voithan katsoa itseäsi peilistä."

Lukekaa ja tulkaa hyvälle tuulelle. Mä hommaan jatko-osan.

Uutisankkurina paremmin tunnetun Keijo Leppäsen kirjoituksia vanhemmuudesta.

Keijo Leppäsellä on sana hallussa :) Kirja on koottu Leppäsen kirjoituksista kolmen pojan isänä. Osansa saavat niin korvatulehduskierteet kuin kasvatusperiaatteet, parisuhteen ja lasten hoito.

Tykkäsin näistä kirjoituksista tosi paljon! Sen lisäksi, että niistä sai vertaistukea, Leppänen myös ihailtavasti kertoi oman rehellisen mielipiteensä kyseisiin asioihin eikä vaan hyssytellyt "näinkin sen voi tietysti tehdä... tai sitten näin jos joku haluaa..."

Välillä piti ihan ääneen nauraa elämää ja elämistä, välillä taas vähän pyyhkiä salaa silmäkulmaa. Omaan elämään näitä juttuja tuli moneenkin kertaa verrattua; jos ei muuten niin "palaa se sauna muuallakin"-vahingonilolla.

Iloista, mukavaa ja ajatuksiaherättävää luettavaa. Tykkäsin kovasti!