..."Tuuli on vastavalmistunut, juuri eronnut ja vailla mitään sitoumuksia. Auringonpaisteinen Tampere on täynnä mahdollisuuksia, kirjahylly pullistelee lukemattomia kirjoja ja uutta kotiakin voisi sisustaa. Mutta jokin tekee Tuulin levottomaksi ja kerta toisensa jälkeen askeleet vievät hänet ravintola Katapulttiin"..

Näin sanoo takakansi ja siinä lähtökohdat. Ihan mielenkiintoinen kirja, ainakin paikoin. Aluksi tarina kulkee hyvin ja itsekin ihan piti ahmia tekstiä. Sitten alkoi ahdistus ärsyttää ja lukuinto lopahti aikalailla.  Ahdistus on kumma aihe; siitä voi kirjoittaa niinkuin Palmgren ja silti pitää joka sana lukea mahdollisimman äkkiä. Tai sitten voi kirjoittaa niinkuin erittäin moni kotimainen nykykirjailija, tajuttoman puuduttavasti. Tulee olo, että ahdistutaas nyt oikein yhdessä, se kun on nyt muotia. Joko mulla on liian positiivinen luonne tai sitten vaan moni ei pääse tarpeeksi syvälle sen ahdistuksen kuvaamisessa? Jaa-a.

Tuulin miessuhteetkin ärsyttää. Minkälainen lapanen sietää miestä joka tulee ja menee ja on ihan irrallaan arjesta? Silti niitä jotenkin seuraa huvittuneena, muka niiiiiiiiin paljon viisaampana :)

Ulla Vaarnamo on takakannen mukaan kiitetty novelisti, ja uskonkin, että on lyhyissä jutuissa parhaimmillaan. Tässäkin kirjassa on hetkensä (äidin vierailu tyttären asunnossa oli ihan helmi) mutta kokonaisuus ei oo ihan koossa.