Takakannesta: " Periamerikkalaiset Donaldsonit ja iranilaistaustaiset Yazdanit ovat ystävystyneet adoptiotytärtensä kautta. Konfliktit ovat väistämättömiä, vaikka kaikki yrittävät miellyttää kaikkia. Tai ehkä juuri siksi?"

Kirjan tarina on mukavasti kirjoitettu. Tylerin maailmaan on aina helppo mennä ja jo muutaman sivun jälkeen kirjan henkilöt tuntuvat vanhoilta tutuilta. Tarina seuraa molempia perheitä yhteisten tapaamisten kautta.

Tykkäsin kyllä tästä kirjasta, mutta en niin paljon kuin Tyleristä yleensä. Kaikki Tylerin kirjoja lukeneet tietävät, ettei niissä ikinä "tapahdu" oikein mitään. Tässä silti tuntui, että tapahtui vielä vähemmän.

Mukavaa ja viihdyttävää luettavaa, vaikka hyytyikin loppua kohden.

Tämä kohta jäi mieleen: " Iranilaisperheen isoäiti Maryam muisteli avioliittoaan. Aina kun hän oli tuntenut olonsa yksinäiseksi uudessa kotimaassaan avioliiton alkuaikoina, hän oli laittanut vissyvesilasin yöpöydälleen. Hän oli nukahtanut kuunnellen, miten hiilihappokuplat kimmahtelivat kevyesti sihisevinä lasia vasten muistuttaen häntä kotipihan suihkulähteestä."
Lohdullista.