Tällä on hyvä lähteä liikkeelle:
Kaukana, kaukana mielikuvitusmaassa oli kerran kaksi lähes noita-akaksi muuttunutta äitiä, joiden henkistä hyvinvointia piinasi lauma sadepäivien hermostuttamia lapsia. Toinen äideistä, kutsukaamme häntä vaikka Solveigiksi, soitti viimeisillä voimillaan kaiken muuttavan taikapuhelun: "Hekku, kerää lapset ja joutolangat! Starttaa ratsusi ja saavu kotiimme, saat tutustua värjäyksen ihmeelliseen maailmaan!"
Tein työtä käskettyä, mukana 4 kerää  vaaleanharmaata Marks&Kattensin Karusell -merinolankaa ja kerä Dropsin alpakkaa jota löytyi kotoa yksi kerä luonnonvalkoisena. (ehkä niitä joutolankoja on jotain muitakin, köh köh, mutta jostain syystä ovat kaikki erittäin värillisiä. toim.huom.)

Perille päästyäni lapset viihdyttivät lähes itse itseään ja se kotoa mukana tullutkin näytti niin aurinkoisen hyväntuuliselta, että sana käärmeensikiö ei tullut enää ihan ensimmäisenä mieleen kun päälle katsoi. Pari kuppia kaffia ja paljon puhetta langoista avasivat mielemme hyväntuulenajatuksille ja värjääminen saattoi alkaa.

Solveig keitti kokoon muikean värjäysliemen ja kullanarvoisia tiedonjyviä tiputellen opasti taukin oppipoikansa onnen alkulähteille. Nyt TIEDÄN, että tarvitaan kattila, vettä, etikkaa, suolaa ja väriä :) Niin ja taitoa sanoa liemen keittyessä neljä kertaa tosi nopeasti "älä tule paha väri, tule hyvä väri...

Päivän väri oli vihreä ja hyvä väri olikin. Tässä näytettä:

1675455.jpg

Ylempänä on merinovillaa. Väri vaihtelee tummasta oliivista vähän kellahtavaan, silti selkeään vihreään.
Alempi on taas samassa liemessä keitettyä alpakkaa. Ihana keväisempi väri, jossa luonnossa on pieni twisti sinistä.

Aah! Nää on niin ihania!!! Eikä ihan kokonaan Solveigin ansiota. Ihan ITSE huuhtelin ne kotona ja laitoin kuivumaan. Muahahahahahhhh!

Jälkimiete: Miten jostain hommasta voikin tulla näin hyvä mieli? Päätettiin  Solveigin kanssa yhteistuumin mennä mahdollisimman pian testaamaan onko kehruulla sama vaikutus. Het kun sopiva kurssi löytyy niin sinne! Taidetaan houkutella Sampolinokin joukkoon :)