Mulla on muutama kirja, jotka olen lukenut elämäni aikana todella monta (puhutaan siis kymmenistä kerroista) kertaa. Tämä on yksi niistä.

Rakastan tarinaa Gerryn hullunhauskasta perheestä, joka muuttaa kurjaa englantilaista säätä pakoon Korfun saarelle. Rakkautta se on ollut ensi lukukerrasta lähtien, josta voin kiittää paria vuotta vanhempia serkkulikkojani. Tytöt kun ehti lukea monta ihanaa kirjaa ennen mua, ja kun kesäloman aikana nähtiin, tulin usein sivistyteksi monella hyvällä kirjalla. Leikit keskittyivät monta kertaa kirjojen tapahtumiin, ja pakko oli lukea nopeasti, ettei leikeissä tullut ihan jujutetuksi :)

Tästä on tullut mulle kesäkirja. Luen sen yleensä joka kesä, viime kesä tosin jäi väliin, kun kovia kokenut pokkarini levisi niin osiin, ettei siitä enää ottanut selvää erkkikään. Tänä kesänä osuimme Keetun ja Mayan kanssa yhdelle kirpparille, josta löytyi tuo kirja siitten todellisena aarrepainoksena: muistan sen lapsuudestani vihreällä, kilpikonnakuvioisella kannella varustettuna. Se se juuri löytyi, kirjakerhon kuukauden kirja huhtikuulta 1973. Ja hauskinta oli, että kun avasin kirjan, se NARAHTI. Voi onnea! (toinen onnen hetki koettiin kassalla: kaikki tavarat oli puoleen hintaan ja kirjan hinta huimat 50c.)

Taas piti ääneen nauraa hararakkasten touhuja, Larryn mielipiteitä ja montaa muuta tuttua asiaa.. Nauratti myös se, että kirjassa vanha paimen varoittaa Gerrya nukahtamasta mustan sypressin alle. Se kun tietämän mukaan "tyhjentää" aivot. Serkkulikkojen kanssa mietittiin monen monta kertaa, onko heidän pihassaan kasvavilla syreeneillä sama vaikutus. EI varmaan olisi ollut, mutta ei tullut kyllä mieleenkään nukahtaa niiden juurelle.
Kateuskin pääsi vähän pintaan lukiessa, toinen serkuistani pääsi noihin aikoihin mumman kanssa Korfulle, ja näki ainakin yhden perheen asumuksista. OIH!

Serkkulikkojen vaikutuksesta vielä sen verran, että myös lukemaanoppiminen on heidän ansiotaan osittain. Likat kun oli jo koululaisia, ja päässeet viisikkojen ihmeelliseen maailmaan.. Kun olin talvilomala serkkulassa, leikittiin tietenkin vain ja ainoastaan viisikkoja. Jotenkin tuli välillä tunne, että mua viedään osajaossa vipukelkalla aina välillä ja niinpä tyttöjen ollessa koulussa tuijotin hyllystä löytynyttä viisikkoa niin kauan, että tekstiin tuli järkeä. Lukemaan opin siis aikamme suurteoksen "Viisikko karkuretkellä" ääressä, joka on edelleen henkilökohtainen viisikkosuosikkini.

Anulle ja Kirsille terveisiä, jos sattuvat tätä lukemaan :)