Jos oikein kuvittelee jotain näkevänsä, niin nuotion vasemmalla puolella näkyvät vaaleat läiskät ovat yhteinen menestysteoksemme Maya. Nuotio siis pihaan ja makkaranpaistoon. Makkara maistui kaikille, jopa mulle, mä kun en ole erityisen suuri makkaranrakastaja. Mayan kanssa meillä on kuitenkin täydellinen symbioosi: mä syön kuoret ja Maya sisällön. Molemmat on tähän järjestelyyn äärimmäisen tyytyväisiä.
Täydellistä retkeä (hei talon seinään oli matkaa AINAKIN 5m!) varjosti kuitenkin synkeä salaisuus. Se verran on viime talven jälkeen tullut kiloja itselle, että toppahousujen nappi ei pysynyt kiinni millään. Se taas aiheutti sen, että vetskari rullas heti auki, joka taas aiheutti sen, että perseviivaa näkyi sen verran kun perusteinillä yleensä. Ja makkarantikun kanssa kyykistellessä olin liikuttavan kiitollinen pitkästä takinhelmasta ja ympärilläolevasta pimeydestä. Miehelle en tästä jännittävästä näystä viitsinyt mainita mitään, ettei se nauraessaan kaadu nuotioon, sillä kun on työpäivä huomenna.
Olen antanut kuitenkin itselleni kertoa, että makkaran kuori käristyessään luovuttaa kaikki kalorit sisältöön (sama ilmiö siis grillatun broilerin nahkalla). Välillä jopa niin tehokkaasti, että kun sitä syö niin sen sulatus kuluttaa enemmän energiaa kuin mitä siitä saa. Ja mähän siis söin vaan niitä kuoria.

Vähä masentaa. Onneksi on vielä suklaata jäljellä. Siis tämän masennuksen hoitoon. Tehokkaimmin se taitaa poistua kun tukkii Ferreron kokonaisena suuhun ja antaa sen hoitavan vaikutuksen imeytyä ikeniin.